Opettaja

Minun opettajani nimi on Anja. Hän on hirveän mukava ihminen. Hänen kasvonsa ovat levolliset ja iloiset. Hän pitää minusta, ja minua ei jännitä olla hänen lähellään. Anjalla on kihara ja aika lyhyt tumma tukka. Hän on hieno nainen. Hän tuoksuu kukkaselta ja karamellilta yhtä aikaa.

Tänään luokkahuoneeseen tulee puhekielen opettaja Leena. Minun tulee heti ikävä Anjaa. Leenan kasvot ovat kireät ja pelottavat. Hänellä on vaalea tukka, mutta siitä huolimatta hän näyttää tummalta. Hän katsoo minua niin, että tunnen itseni rumaksi.

Puhekielen tunti pitkästyttää minua. Osaan kaiken mitä Leena opettaa. Laitan vaaleanvihreän hupparini nyörin suuhun ja alan pureskella sitä. Se rauhoittaa minua. Nyörin päässä on kova muovinen osa, jota on kiva käännellä hampaiden välissä. Hupparin nyöriä voi myös imeä hiljaa. Se on aivan niin kuin pieni tiukkaimuinen pilli. Oma sylki voi maistua makealta.

Leena katsoo minua ilkeästi. “Ota se nyöri pois suustasi!”, Leena huutaa yhtäkkiä vihaisella äänellä. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. “Jos sinulla on nälkä, niin painu keittiöön syömään näkkileipää äläkä imeskele nyörejä!”, Leena jatkaa silmät vihaisina kiiluen. Hän näyttää aivan leopardilta, joka saalistaa. Olen nähnyt sellaisen eräässä luonto-ohjelmassa. Ymmärrän vain sen, että minun täytyy mennä keittiöön syömään näkkileipää.  Jätän pulpettini ja lähden luokasta.

Koulun käytävän lattia on vaaleanruskea. Minusta tuntuu, että se on tällä hetkellä erityisen ruma. Minua alkaa itkettää, mutta koetan olla rauhallinen. Menen koulun keittiön ovelle ja odotan, että keittiötäti huomaa minut. Pyydän näkkileipää, ja keittiötäti katsoo minua ihmetellen. Pian saan voidellun näkkileivän käteeni.

Istun keittiön vieressä olevalla käytävällä pöydän ääressä ja alan järsiä näkkileipää. Näkkileipä alkaa maistua pahalta, ja minua itkettää. Koetan ajatella iloisia asioita kuten ukin vitsejä, mutta huomaan, että kyynel putoaa näkkileivän päälle. Kyyneleen näkeminen itkettää minua yhä enemmän.

Yhtäkkiä kuulen tutun ihanan äänen. Käytävällä kävelevät Anja-opettaja ja koulun rehtori. He kävelevät minua kohti ja ovat yllättyneitä nähdessään minut näkkileivän äärellä itkemässä. Koetan peittää kyyneleitäni. Anja tulee luokseni ja kysyy mikä minulla on hätänä. Kerron parhaani mukaan mitä on tapahtunut. Minua hävettää.

Näen Anjan ensimmäistä kertaa vihaisena. Hän on vihainen puheopettaja Leenalle. Pidän Anjaa kädestä kiinni, ja kävelemme nopein askelin luokkaan. Anja on kuin leijona, joka kiirehtii puolustamaan pentujaan. Rehtori on myös mukana. Hän on Leenan aviomies.

Seisomme luokkahuoneen ovella ja Anja ja rehtori puhuvat hyvin vihaisesti Leenalle. Salamat kimpoilevat heidän välillään, ja tunnen ilmassa suoranaista sähköä. Seison heidän vieressään ja minusta tuntuu hyvältä. On mahtavaa, kun joku puolustaa minua. Luulin oikeasti, ettei hupparin nyörejä saa syödä.

Menen omalle paikalleni. Anja ja rehtori lähtevät luokasta, ja minulle tulee kammottavan yksinäinen olo. Leena ei katso enää minua. Minua hävettää vielä syljestä märkänä oleva hupparin nyöri pikkuisen.