Miksi kaikki seitsemän aistia?

Yksi teistä seuraajistani kysyi minulta hiljattain hyvän kysymyksen: Miksi blogini ja instatilini nimi on Kaikki seitsemän aistia? Havahduin itsekin siihen, etten ole tainnut avata asiaa paljoakaan. Perustin tämän blogin marraskuussa 2017, jolloin oli alkanut tietämättäni viimeinen vuoteni ennen kuin koko elämäni romahti sairastuessani vakavasti.

Jo tuolloin vuotta ennen kuin aivolisäkekasvaimeni löytyi, kehoni antoi viitteitä siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Henkeni ja koko elämäni pelastaneen endokrinologian professorin mukaan aivolisäkkeeni hormonit kävivät tuolloin liikatoiminnalla. Lopulta elokuussa 2018 tullut kasvainvuoto romahdutti aivolisäkehormonien tuotannon, mukaan lukien elossa pysymiseen tarvittavan kortisolihormonin.

Kaikki seitsemän aistia viittaa siihen aistimaailmaan, jonka kanssa olen elänyt läpi elämäni. Ihmisellä on viisi perusaistia, joita on esimerkiksi näkö- ja kuuloaisti. Tämän lisäksi kuudenneksi aistiksi voidaan lukea proprioseptio eli asento- ja liikeaisti. Seitsemättä aistia blogini nimen yhteydessä kuvaa jokin sellainen aisti, joka menee kaikkien aistien ylitse. En ole kuitenkaan käyttänyt yliluonnolliseen liittyvää ”kuudes aisti”-käsitettä, sillä toisaalta tarkoitan myös hyvin paljon fyysistä aistimaailmaa.

Toisaalta proprioseptio voidaan jakaa kahteen aistiin, jolloin ihmisellä olisi todellakin olemassa ihan fyysisesti kaikki seitsemän aistia. Voi siis olla, että blogin nimen merkitys symboloi montaa eri asiaa, joita en välttämättä itsekään vielä tiedä. Joka tapauksessa se viittaa myös aistiyliherkkyyksiini, joista kerron teille hieman lisää.

Jo lapsena olen ollut hyvin aistiherkkä. En esimerkiksi kestänyt sukkien keinokuituja. Minun oli kokeiltava jokaisen sukan materiaali hampaideni välissä. Jos se ”natisi”, heitin sukat pois. Oikea materiaali oli varmaan lähellä puuvillaa, eikä se natissut liikutellessani sitä varovasti etuhampaitteni lomassa.

Muistan vieläkin sen, kun istuin eteisen lattialla ja olin purkanut koko sukkalaatikon eteeni. Kokeilin jokaisen sukan hampaillani ja laitoin väärät materiaalit syrjään. Muistan, että äitini ja siskoni katsoivat minua kummastuneina. En pystynyt selittämään kenellekään, mikä teki sukasta natisevan. Vain hampaani kertoivat sen.

Tuntoherkkyyteni näkyy myös niin, etten voi seistä laattalattialla avojaloin koko jalkapohjani koskettaessa lattiaa. Jo lapsena seisoin kylpyhuoneessa jalkojen ulkosyrjien varassa. Ehkä kaikkein pahinta on kylmä ja märkä laattalattia. Erittäin hirvittävää on laattalattia, jossa on roskia tai hiekkaa. Jalkapohjien koskettaminen kylmään ja märkään lattiaan tuntuu erittäin vastenmieliseltä ja jopa kivuliaalta.

Oikeiden sukkien ja kenkien löytäminen on ollut minulle suuri haaste. Laskettelumonojen vuokraaminen oli varmasti myös vanhempieni painajainen ollessani lapsi. Muut olivat ehtineet lasketella jo pitkän aikaa, kun minä kokeilin uutta monoa toisen perään. Mono oli joko liian kova tai liian kulmikas. Muistan vieläkin, millainen sen olisi pitänyt olla.

Istuin monovuokraamon penkillä ja koetin selittää isälle ja vuokraajalle, että monon pitää olla mukautunut. Kukaan ei tiennyt, mitä se tarkoittaa. Tarkoitin sitä, että monon piti olla sen verran vanha, että muiden ihmisten jalkojen oli pitänyt muokata siitä uuden karheat kulmikkuudet pois. Haastavinta oli kuitenkin se, että niiden muiden ihmisten jalkojen olisi ollut hyvä olla omien jalkojeni kaltaisia. Olen ikuisesti kiitollinen kärsivälliselle isälleni noista vuokraamossa koetuista hetkistä. Toisinaan pääsin jopa laskettelemaan saakka.

Yliherkkään tuntoaistiin liittynee myös se, että lapsena halusin olla aina ilman vaatteita eli täysin ilkosillani. Tänä syksynä entinen naapurin rouva soitti minulle ja muisteli, millainen lapsi olin. Hän sanoi, että olin aivan erilainen lapsi kuin kukaan muu. Ajatukseni ja kysymykseni olivat olleet hyvin syviä ja pysäyttäviä. Tämän lisäksi hän muisteli minun olleen usein ilman vaatteita.

Toisinaan kesällä olin sujahtanut naapurin pihamaalle pensaan taakse pissalle ja jatkanut sen jälkeen leikkejäni. Kerran syksyn jo kylmetessä olin juossut naapurin pihalle pelkissä kumisaappaissani. Tässä kohtaa mainittakoon, että talomme olivat aivan vierekkäin ja minulla oli lupa olla myös naapureiden pihalla. Naapurin mies oli ollut savustamassa muikkuja pihan perällä. Minä olin juossut savustimen juurelle ja tokaissut helpottuneena: ”Kiitos Seppo, kun laitoit takan päälle!”.

Tuntoyliherkkyyteeni liittyy paljon muutakin. Yhä edelleen on paljon asioita, jotka tekevät minulle pahaa. Näitä ovat esimerkiksi hiekka vartalolla, toisen ihmisen hengitys kasvoillani, housun kiristävä vyötärö, likaisiin tiskeihin koskeminen tai kuluneen posliinin pinta. Näin suurperheen äitinä olen joutunut pakottamaan itseni moneen eri tilanteeseen, tuntui miltä tuntui. Siitä huolimatta voin sanoa, että joihinkin tuntoyliherkkyyksiin siedättyminen tuntuu lähes mahdottomalta.

Visuaaliset yliherkkyyteni ovat pahentuneet iän myötä. Lapsena siedin enemmän epäjärjestystä ja räikeitä värejä, mutta nyt kaikki on toisin. Tunnen mielihyvää esteettisesti harmonisista asioista, kuten värien sointuvuudesta, symmetriasta ja selkeydestä. Tunnen esimerkiksi epäsymmetrian ja ristiriitaiset väriyhdistelmät kiristyksenä kehossani.

Hartiani ja niskanseutuni rentoutuvat, kun saan luoda ympäristöstäni harmonisen ja toimivan. Rakastan pölyttömiä selkeitä ja pyöreitä muotoja kuten marmorikuulia tai pallon muotoisia valaisimia. Toisaalta haluan rikkoa liian strukturoituja muodostelmia omalla hallitulla tavallani. Suuri tavaramäärä tuntuu koko kehoni alueella.

Hajuyliherkkyyteni on ehkä yksi häiritsevimmistä aistiyliherkkyyksistäni. Esimerkiksi koronaviruksen aiheuttama hajuaistin menettäminen oli minulle hetken huokaisu siltä valtavalta aisti-informaatiolta, jota saan päivittäin ylitarkan hajuaistini kautta. Jo lapsena halusin haistella ihan kaikkea. Minun oli kuitenkin heti alkuun lopetettava bensan tai tussien haistelu, vaikka ne olivat ehkä parhaimpia hajuelämyksiä ikinä.

Pahimpia hajumuistoja lapsuudestani ovat opettajien hengitykseen liittyvät hajut. Jos kahvia juonut opettaja tuli neuvomaan minua olkani takaa, toivoin vain koko sydämestäni, että hän pitäisi suunsa kiinni. Tämän jälkeen saatettiin ihmetellä, miksi en kuullut tarpeeksi hyvin opettajan naamalleni hönkivää ohjeistusta. Pahanhajuinen hengitys on jäänyt minulle vaikeaksi aistiyliherkkyydeksi. Hajun lisäksi sen kokiessani ”näen” mielessäni sen mahdollisesti aiheuttaman syyn, kuten esimerkiksi nielurisoissa olevat valkosolukertymät tai vähähappoisesta mahasta nousevat kaasut.

Kuuloyliherkkyys on pahentunut selkeästi aivolisäkekasvaimen myötä, ja samaa ovat sanoneet myös muut aivolisäkepotilaat. Kuulen aivan liikaa ja kärsin siitä. Kuulen esimerkiksi tuulettimen hurinan, ulkoa kantautuvat äänet, sydämeni sykkeen tai hengitykseni äänen. Ongelma on siinä, kun kuulosuojaimet tai kuulokkeet vievät äänimaailmaa liikaa pois. Tuntoyliherkkyyteni vuoksi minun on myös vaikeaa sietää mitään ylimääräistä korvillani tai pään alueella (piposta puhumattakaan). Näin suurperheen ja useamman erityislapsen äitinä kuuloyliherkkyyteni on joutunut koetukselle. Toisinaan on ollut pakko käyttää kuulosuojaimia, vaikka se ei ole ollut miellyttävää.

Makuaistin alueella minulla ei ole vaikeita yliherkkyyksiä (Luojan kiitos!). Jo lapsena halusin maistella kaikkea. Päästäkää mielikuvituksenne valloilleen ja miettikää, mitä kaikkea olen maistellut. Voin sanoa, että toisinaan haisteleminen olisi voinut riittää. Kaipasin voimakkaita makuja ja hurjia makuelämyksiä. Yhä edelleen koen voimakkaat maut (kuten wasabin) koko vartaloni alueella. Toisinaan kaipaan erittäin voimakkaita makuelämyksiä ikään kuin herättelemään uinuvaa kehoani. Toisaalta kaipaan myös toistuvia tuttuja makuelämyksiä. Esimerkiksi tumma suklaa pitää syödä aina lämpimän teen kanssa. Ajatuskin tumman suklaan pureskelemisesta ”kylmiltään” tekee pahaa.

Asento- ja liikeaistien alueella olen hakenut äärikokemuksia jo lapsesta saakka. Olen esimerkiksi rakastanut aina pyörimistä. Pyörin jo leikki-ikäisenä peppuni ympäri istuessani lattialla. Kotipihalla olevassa keinussa halusin saada aina pääni sekaisin pyörimällä. Kerran pyörin keinussa niin kovaa, että kaaduin sen jälkeen nokkospuskaan ja poltin jalkani.

Pyörimisen lisäksi rakastin jo lapsena leikkejä, joissa piirrettiin kaverin selkään tai arvuuteltiin, mikä esine oli selän päällä. Teimme kaverini kanssa toisillemme myös rentoutuksia, joissa peittelimme toisemme lattialle monien peittojen alle niin, että vain nenänpää jäi näkyviin. Laitoimme rentoutusmusiikkia soimaan rentoutujan korviin korvalappustereoiden avulla ja annoimme toisen olla ”rentoutustilassa” toisinaan yli tunnin ajan.

Olin hyvin aistihakuinen lapsi ja kaipasin kehon äärikokemuksia. Voin sanoa, että tämä aistihakuisuus tuli viemään minua elämässäni myös hyvin vääriin valintoihin, mutta syystä tai toisesta hakeuduin aina kehon voimakkaita kokemuksia kohti. Yhä edelleen kärsin esimerkiksi siitä, jos ihoani ”sipsuttaa” hellästi. Kuitenkin selän alueen kaikenlainen koskettaminen saa minut syvärentoutumaan nopeasti. Asento- ja liikeaistimuksiin liittyen rakastan yhä edelleen voimakkaita kehollisia kokemuksia. Minua harmittaa vietävästi, kun en saa käydä enää huvipuistojen hurjimmissa laitteissa kasvaimeni vuoksi.

Aistiyli- tai aliherkkyyteni ovat vaikeuttaneet myös sairauksieni löytymistä ja hoitamista. Kipukynnykseni ei toimi normaalilla tavalla, joten kestän toisinaan kipua, jonka pitäisi saada ihminen ragoimaan voimakkaasti. Koska kestän kehoni ääriaistimuksia, saatan olla lääkärien silmään ”liian rauhallinen” ollessani hengenvaarassa. Saatan sanallistaa järkevästi kipua, joka vie seuraavassa hetkessä tajuntani. En hätäile tai mene paniikkiin kehon pettäessä. Olen joutunut kohtaamaan terveydenhuollossa lukuisia hoitovirheitä ja väärintulkintoja. Lähes aina minua on aliarvioitu sairauksieni ja oireideni kanssa erityisesti päivystyspoliklinikalla.

Olkoon se seitsemäs aisti tässä yhteydessä se, joka oli käytössä eräänä loppukesän päivänä kolmetoistavuotta sitten. Tuolloin yksi neljästä lapsestani oli kaksiviikkoinen alle kolmen kilon painoinen vauva. Hän otti olohuoneemme lattialla ”ilmakylpyjä” ilkosillaan isoveljiensä leikkiessä hänen ympärillän. Olin lattialla lasten kanssa, mutta päätin lähteä hakemaan itselleni vettä keittiöstä kulman takaa. Samaan aikaan isoveljet oilivat lähteneet aukaisemaan vauvan vieressä olevan suuren puisen lipaston alalaatikoita, joissa oli paljon tavaraa.

Kun kävelin keittiötä kohti tunsin aivan selvästi, niin kuin joku olisi kääntänyt minut takaisin olohuoneeseen päin. Käänsin katseeni ja näin painavan puisen lipaston olevan kaatumassa suoraan alastoman vauvani päälle. Isoveljet olivat jo siirtyneet sivuun. En muista miten, mutta jollain alkukantaisella äidin raivolla loikin suoraan lipastolle niin, että sain pysäytettyä lipaston juuri ennen kuin se rymähti vasten vauvani kasvoja ja pientä alastonta vartaloa. Siinä hetkessä olivat käytössä kaikki seitsemän aistiani ja ehkä jotain muutakin selittämätöntä.